The Withering of the Boughs
I cried when the moon was murmuring to the birds:
'Let peewit call and curlew cry where they will,
I long for your merry and tender and pitiful words,
For the roads are unending, and there is no place to my mind.'
The honey-pale moon lay low on the sleepy hill,
And I fell asleep upon lonely Echtge of streams.
No boughs have withered because of the wintry wind;
The boughs have withered because I have told them my dreams.
I know of the leafy paths that the witches take
Who come with their crowns of pearl and their spindles of wool,
And their secret smile, out of the depths of the lake;
I know where a dim moon drifts, where the Danaan kind
Wind and unwind their dances when the light grows cool
On the island lawns, their feet where the pale foam gleams.
No boughs have withered because of the wintry wind;
The boughs have withered because I have told them my dreams.
I know of the sleepy country, where swans fly round
Coupled with golden chains, and sing as they fly.
A king and a queen are wandering there, and the sound
Has made them so happy and hopeless, so deaf and so blind
With wisdom, they wander till all the years have gone by;
I know, and the curlew and peewit on Echtge of streams.
No boughs have withered because of the wintry wind;
The boughs have withered because I have told them my dreams.
OKSIEN KUIHTUMINEN
Minä parahdin kun kuu kuiski linnuille:
”Halunsa mukaan huutakoon kuovi ja naukukoon hyyppä,
minä kaipaan hilpeän helliä ja sääliviä sanojasi,
sillä tiet ovat loputtomat eikä mieleni löydä sijaa.”
Hunajankalpea kuu loimotti alhaalla unisen kukkulan yllä,
minä nukahdin syrjäisellä Echtgen vuorella, keskellä virran.
Eivät oksat ole talven tuuliin kuihtuneet,
oksat ovat kuihtuneet koska olen kertonut niille haaveeni.
Tiedän lehtevistä poluista joita noidat kulkevat,
helmikruunuineen he tulevat, villavärttinöineen
nousevat järven syvyyksistä huulillaan salaperäinen hymy.
Tiedän mihin himmeä kuu kulkeutuu, missä Danaan heimo
tanssin huumassa pyörähtelee kun päivä jäähtyy
saaren nurmilla, jalkansa siellä missä kalpea vaahto kimmeltää.
Eivät oksat ole talven tuuliin kuihtuneet,
oksat ovat kuihtuneet koska olen kertonut niille haaveeni.
Tiedän uneliaasta maasta, missä joutsenet, kultavitjoin toisiinsa
kytketyt, lentävät kehää ja lentäessään laulavat.
Kuningas siellä vaeltaa ja kuningatar, ja ääni
on tehnyt heistä niin lohduttoman onnellisia, niin kuuroja ja sokeita
viisaudesta, että he kulkevat kunnes vuodet loppuvat.
Tiedän minä, ja kuovi ja hyyppä Echtgen kalliolla keskellä virran.
Eivät oksat ole talven tuuliin kuihtuneet,
oksat ovat kuihtuneet koska olen kertonut niille haaveeni.
The Withering of the Boughs
I cried when the moon was murmuring to the birds:
'Let peewit call and curlew cry where they will,
I long for your merry and tender and pitiful words,
For the roads are unending, and there is no place to my mind.'
The honey-pale moon lay low on the sleepy hill,
And I fell asleep upon lonely Echtge of streams.
No boughs have withered because of the wintry wind;
The boughs have withered because I have told them my dreams.
I know of the leafy paths that the witches take
Who come with their crowns of pearl and their spindles of wool,
And their secret smile, out of the depths of the lake;
I know where a dim moon drifts, where the Danaan kind
Wind and unwind their dances when the light grows cool
On the island lawns, their feet where the pale foam gleams.
No boughs have withered because of the wintry wind;
The boughs have withered because I have told them my dreams.
I know of the sleepy country, where swans fly round
Coupled with golden chains, and sing as they fly.
A king and a queen are wandering there, and the sound
Has made them so happy and hopeless, so deaf and so blind
With wisdom, they wander till all the years have gone by;
I know, and the curlew and peewit on Echtge of streams.
No boughs have withered because of the wintry wind;
The boughs have withered because I have told them my dreams.
OKSIEN KUIHTUMINEN
Minä parahdin kun kuu kuiski linnuille:
”Halunsa mukaan huutakoon kuovi ja naukukoon hyyppä,
minä kaipaan hilpeän helliä ja sääliviä sanojasi,
sillä tiet ovat loputtomat eikä mieleni löydä sijaa.”
Hunajankalpea kuu loimotti alhaalla unisen kukkulan yllä,
minä nukahdin syrjäisellä Echtgen vuorella, keskellä virran.
Eivät oksat ole talven tuuliin kuihtuneet,
oksat ovat kuihtuneet koska olen kertonut niille haaveeni.
Tiedän lehtevistä poluista joita noidat kulkevat,
helmikruunuineen he tulevat, villavärttinöineen
nousevat järven syvyyksistä huulillaan salaperäinen hymy.
Tiedän mihin himmeä kuu kulkeutuu, missä Danaan heimo
tanssin huumassa pyörähtelee kun päivä jäähtyy
saaren nurmilla, jalkansa siellä missä kalpea vaahto kimmeltää.
Eivät oksat ole talven tuuliin kuihtuneet,
oksat ovat kuihtuneet koska olen kertonut niille haaveeni.
Tiedän uneliaasta maasta, missä joutsenet, kultavitjoin toisiinsa
kytketyt, lentävät kehää ja lentäessään laulavat.
Kuningas siellä vaeltaa ja kuningatar, ja ääni
on tehnyt heistä niin lohduttoman onnellisia, niin kuuroja ja sokeita
viisaudesta, että he kulkevat kunnes vuodet loppuvat.
Tiedän minä, ja kuovi ja hyyppä Echtgen kalliolla keskellä virran.
Eivät oksat ole talven tuuliin kuihtuneet,
oksat ovat kuihtuneet koska olen kertonut niille haaveeni.